Sorruin sitten vihdoin. Saas nyt nähdä, mitä tästä tulee. Paine siitä, että joku tunnistaa minut, on suuri. Ja varmasti tunnistaakin ennemmin tai myöhemmin. Ja sen jälkeen voi käydä niin ettei minulla ole enää kavereita.
Eipä niitä kyllä kamalasti tunnu olevan nytkään. Lähes kaikki nykyiset Oikeat Ystäväni (joita on ehkä kaksi tai jopa kolme) löytyvät irkistä. Jostain syystä minusta, joka aina olen ollut lähes ylisosiaaliseksi luokiteltava, olen suurella mittakaavalla heittänyt ystävyys/kaveruussuhteitani mappiin Ö. Tulin siihen tulokseen että mieluummin olen yksinäni kuin teeskentelen olevani samaa mieltä ns. ystävieni kanssa, vaikka todellisuudessa mieleni tekisi paiskoa totuuksia ja mielipiteitä päin heidän kasvojansa niin kauan että se ainainen kitinä loppuisi. Samoin en halua katsella ihmisten alentuvia hymyjä tai kuunnella diplomaattisia korulauseita kertoessani arkipäivistäni tai vaikeista entisistä miehistäni, kun näiden ilmeiden takaa kuitenkin aivan hyvin pystyn lukemaan ajatukset "itsehän olet tuohon jamaan itsesi saanut" tai että "nyt tolla on taas jäänyt lääkitys väliin".
Lääkityksestä puheen ollen. Uudet mielialalääkkeeni ovat fantastisia. Hain ne muutama viikko sitten, enkä ole muistanut ottaa vielä yhtäkään, mutta oloni on parempi kuin vuosiin. Vihdoin on löytynyt ihmelääke joka vaikuttaa kaapista käsin.
Kun nyt tätä puheripulia tuntuu riittävän, voinkin tilittää myös seksielämästäni. Kun minulla vihdoin on sellainen. Olin pelännyt että olen joko palautunut neitsyeksi uudelleen, tai sitten en vaan osaisi hommia enää. Suotta murehdin, legendat kerran oppimisesta ja sen muistamisesta pitivät paikkansa. Oli myös mielenkiintoista harrastaa seksiä selvinpäin, niin että olin itse selvinpäin sekä niin, että mies oli (tietääkseni..?) selvinpäin. Edellisen kerran moista pääsi tapahtumaan varmaan yli 3-4v sitten.
Ärsyttävää tässä on se, että nyt kun taas makuun pääsi, mikään ei tunnu riittävän. Ei minulla millään riitä aika seksin harrastamiseen 24h/vrk. Ei välttämättä edes 1h/vrk.
On tämä sitten vaikeaa.
